“Kaiken vastuullisuustyön keskellä on muistettava armollisuus”

Ekologisuutta, yhdenvertaisuutta ja sosiaalista vastuullisuutta – näistä aineksista on tehty Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, joka on yksi Suomen yhdeksästä nuorisokeskuksesta. Hyvärilän kiitosta saaneessa nuorisotyössä painottuu leirikoulutoiminta, kansainvälinen nuorisotyö, tapahtumatuotanto sekä yhteistyö muiden nuorisoalan toimijoiden kanssa. Vaikka iso osa asiakkaista on nuoria niin kotimaasta kuin myös ulkomailta, sopii Hyvärilä lisäksi kaikille muillekin lomailuun, liikkumiseen ja monenlaisten tapahtumien järjestämiseen.

Suomalaisten nuorisokeskusten työtä ohjaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Näin ollen ympäristö- ja vastuullisuuskasvatus on ollut alusta lähtien näkyvästi esillä myös Hyvärilän toiminnassa. Jokin aika sitten Hyvärilän väki päätti kehittää vastuullisuuttaan entisestään hankkimalla Green Key – sertifikaatin ja Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkin.

visitkarelia-vastuullisuus-hyvärilä-nurmes

Elämyksiä luonnon helmassa

Isot nurmikentät, auringossa kimalteleva järven pinta ja puita silmänkantamattomiin. Kunnalliskotimiljöö maatiloineen kauniin Pielisen rannalla tarjoaa ihanteellisen ympäristön leiri- ja matkailutoiminnalle. Vieraat saattavat päästä yöpymään Tentsile-puutelttoihin yli metrin korkeuteen, melomaan kanooteilla peilityynellä järvellä tai ihan vain ihmetellään sitä, kuinka paljonpuhuva on suomalainen luonto sen kaikkina eri vuodenaikoina.

– Miun henkilökohtaisena unelmana on kehittää meidän luontokoulutoimintaa niin, että saatais muun muassa leirikoulujen rinnalle myös ihan varsinainen luontokoulu. Näin me voitais entistä enemmän tarjota vaikkapa paikallisille koululuokille ympäristökasvatusta tavoilla, jotka uppoaa nuoriin – seikkailuja, toiminnallisuutta ja aistien käyttöä. Kaikkea kivaa ja mielenkiintoista siis, kertoo 22 vuotta Hyvärilässä työskennellyt nuorisopäällikkö Tuija Hurri.

visitkarelia-vastuullisuus-hyvärilä-nurmes

Kohti viisaampia ruokailu-tottumuksia

Hälinä täyttää Hyvärilän ruokailusalin, kun vieraat siirtyvät aterioimaan. Keskuksen emännät suosivat ruuanvalmistuksessa tunnetusti luomutuotteita ja lähiruokaa. Lisäksi tarjolla on aina myös kasvisruokaa. Hävikkiruoka punnitaan päivittäin, jotta henkilökunta pystyy seuraamaan hukkaan heitetyn ruoan määrää ja kertomaan tuloksen myös asiakkaille. Tarkoituksena on ohjata ruokailijoita pohtimaan valintojaan ja kiinnittämään huomiota tapoihinsa. Samalla hävikkiruoan mittaaminen paljastaa ne ruokalajit, joista syntyy hävikkiä eniten. Tätä tietoa hyödynnetään uusia ruokalistoja suunniteltaessa.

– Muistan hyvin erään leirin ruokailut, kun meillä oli ulkomainen ryhmä vierailulla. Monissa kulttuureissa ihmisillä on siis tapana ottaa paljon enemmän ruokaa kuin mitä he oikeasti jaksaisivat syödä. Tätä pidetään ilmeisesti jonain yltäkylläisyyden merkkinä. No, kerrottiin näille ulkomaisille nuorille, että meillä on tällainen biovaaka, jolla me pyritään vähentämään hävikkiä. Tää vaaka oli siitä hieno, että se ilmoitti ruokailijalle heti, paljonko hän laittoi ruokaa roskakoriin.

– Vaikka aluksi ruokaa otettiin lautaselle enemmän kuin pistettiin suuhun, tapahtui kuitenkin pian tavoiteltu ilmiö – nuorilla todella väheni se ruuan hävikki! Ja jos joku ei jaksanut syödä ottamaansa hedelmää tai leipää, alkoivat nuoret käymään niistä huutokauppaa keskenään, kuka vielä jaksaisi syödä. Olin ihan ohhoh siitä, kuinka nopeasti muutos kävi. Kokemuksesta kun tiiän, ettei tällainen oo mitenkään itsestäänselvää, Hurri osaa kertoa.

visitkarelia-vastuullisuus-hyvärilä-nurmes

Kasvu lähtee itsensä hyväksymisestä

Hyvärilän työntekijät ovat vahvasti tekemisissä tulevaisuuden kanssa. He toimivat saattajina, joiden tehtävänä on tukea nuoria kasvussa ja kehityksessä. Työn kenties tärkeimpänä tarkoituksena onkin tarjota nuorille monipuolisesti erilaisia mahdollisuuksia siihen, että he löytäisivät vahvuutensa siitä, keitä ovat.

– Muistan hyvin erään tilanteen nuotta-leirin vikalta päivältä, kun jäin lounaan jälkeen keskustelemaan nuoren naisen kanssa herkkyydestä ja omana itsenä olemisesta. Nuori ilmiselvästi hoksasi siinä, miten herkkyys voi olla hänen kantava voima ja vahvuus. Juuri tällaiset kohtaamiset antavat virtaa tehdä tätä työtä niin hyvin, kuin vain osaa ja kykenee, Hurri jakaa silmät tuikkien.

Nuorisokeskus saa kautta linjan kiitosta siitä, kuinka hyvin siivoojista ja keittäjistä lähtien koko henkilökunta kohtaa vieraita – asiakkaita tervehditään ja katsotaan silmiin sekä heidän kanssaan jutellaan lämpimästi. Lisäksi työntekijät antavat toinen toisilleen runsaasti hyvää palautetta. Toisten kehuminen ja hehkuttaminen nähdään olennaisena juttuna. Kun ihminen hyväksyy itsensä, haluaa hän luontaisesti olla vielä vähän parempi siinä, mitä tekee.

visitkarelia-vastuullisuus-hyvärilä-nurmes

Ilo uuden oppimisesta

Nuorisokeskuksen henkilökunta peräänkuuluttaa sitä, että kaiken vastuullisuustyön keskellä on muistettava armollisuus. Virheitä saa tulla, jokainen on täällä kasvamassa ja kehittymässä. Kehitys nähdään Hyvärilässä niin, että työntekijät kouluttautuvat jatkuvasti ja pysyvät avoimena muutokselle sekä uudelle tiedolle.

– Sen oon tässä työssä oivaltanut, että mielipiteen vaihtaminen on kyllä tosi nastaa! Kunhan perustaa ajatuksensa aina uusimmalle tiedolle, niin monissa tilanteissa saa vain todeta, että vau tätä mä en ollutkaan tiennyt. Sen jälkeen voikin vain lähteä toimimaan uudella tavalla, hehkuttaa Hurri.

– Oli sitten kyse luonnosta, vastuullisuudesta tai meidän ihanista nuorista, on kunnioitus, kohtaaminen ja monimuotoisuus se meidän juttu. Näiden arvojen puolesta näemme vaivaa viikon jokaisena päivänä, Hurri päättää.

Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus on yksi Suomen yhdeksästä nuorisokeskuksesta. Hyvärilä on kaikille avoin majoitus- ja aktiviteettikohde, joka sopii lomailuun, liikkumiseen ja monenlaisten tapahtumien järjestämiseen.

Hyvärilälle myönnettiin joulukuussa 2020 Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki
osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen.

Hyvärilä on mukana kansainvälisessä Green Key-ympäristöohjelmassa ja tekee töitä kestävän matkailun eteenpäin viemiseksi pienentämällä yöpymisten ympäristökuormitusta sekä säästämällä luontoa.

Asiakkaista iso osa on nuoria niin kotimaasta kuin myös ulkomailta. Työssä painottuu leirikoulutoiminta, kansainvälinen nuorisotyö, tapahtumatuotanto sekä yhteistyö muiden nuorisoalan toimijoiden kanssa.

Lue lisää Hyvärilän palveluista ja vastuullisuusteoista