Tule oppimaan ortodoksiperinteistä

Tiesitkö, että Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta? Oletko koskaan vieraillut tsasounassa? Yksi Pohjois-Karjalan erityispiirteistä on pitkät perinteet omaava ortodoksinen kulttuuri, johon voit tutustua vierailemalla paikallisissa luostareissa, rukoushuoneissa ja näyttelyissä. Esimerkiksi Valamon luostari, Lintulan luostari ja Joensuun keskustassa sijaitseva Ortodoksinen kulttuurikeskus kutsuvat rauhoittumaan ja oppimaan uutta ortodoksiperinteistä. Heinävedeltä itärajalle ulottuva Karjalan Kirkkotie puolestaan esittelee useita näyttäviä puukirkkoja 1700- ja 1800-luvuilta. Lisäksi ortodoksinen kulttuuri on läsnä useissa pienemmissä kohteissa ympäri maakuntaa, ja näkyy esimerkiksi juhlapyhissä ja ruokapöydissä eri vuodenaikoina.

Valamon luostari Heinävedellä

Vieraile luostarissa – Valamon ja Lintulan luostarit

Hiljenny Valamossa

Valamon munkkiluostari on ortodoksisen perinteen keskus, joka palvelee matkailijoita ympäri vuoden.  Kirkot ja piha-alueet tarjoavat mahdollisuuden hiljentymiseen ja vierailun aikana on mahdollisuus tavata myös luostarin veljestöä. Luostarin majoitus- ja ravintolapalvelut sekä kurssitoiminta kutsuvat ryhmiä ja omatoimimatkailijoita viihtymään pidemmäksikin aikaa.

Tutustu Valamoon

Lintulan luostari on avoinna kesäisin

Lintulan nunnaluostari sijaitsee vain 15 minuutin ajomatkan päässä Valamosta. Luostarin vierasmaja, kauppa ja kahvio ovat avoinna matkailijoille kesä-elokuussa.  Opastukset ja muut matkailupalvelut ovat saatavilla myös touko-syyskuussa tilauksesta. Lintulan luostarin kilometrin mittainen rukouspolku tarjoaa hetken luonnon rauhassa.

Lisätietoja Lintulasta

Ortodoksinen alttaritaulu

Ortodoksinen kulttuurikortteli Joensuussa

Ortodoksinen kulttuurikeskus esittelee ortodoksiperinteitä ja elämäntapaa arjessa ja juhlassa. Ortodoksinen kulttuurikeskus,  Ortodoksinen seminaari ja Pyhän Johannes Teologin ja Karjalan valistajien kirkko muodostavat kokonaisuuden, jonka rauhoittavassa tunnelmassa viihtyy pitkään.

Kohde on kävelymatkan päässä Joensuun keskustasta, ja vierailuun voi yhdistää myös piipahduksen ravintola Usvan herkkujen äärellä.

Tutustu ortodoksiseen kulttuurikeskukseen

Ortodoksinen seminaari

Tsasouna syksyisessä metsämaisemassa

Karjalan kirkkotie – Heinävedeltä itärajalle

Karjalan Kirkkotie on ortodoksinen matkailu- ja pyhiinvaellusreitti, joka kulkee Heinävedeltä itärajalle Värtsilään sekä Ilomantsin Hattuvaaraan.

Karjalan Kirkkotien varrella on omaleimaisesta arkkitehtuuristaan tunnettuja puukirkkoja ja tsasounia 1700- ja 1800-luvuilta. Kirkkotien kohde-esittelyt on koottu Via Karelia -sivustolle.

Lue lisää kohteista

Nainen tsasounan alttarin edessä

Joensuun ja Ilomantsin ortodoksisten seurakuntien pyhäköt

Joensuun ja Ilomantsin ortodoksisten seurakuntien kirkot ja tsasounat on koottu verkkosivuille sijainti- ja yhteystietoineen. Osaan kohteista voi varata esimerkiksi opastetun kierroksen ja sivustolta löytyy myös tiedot jumalanpalveluksista eri kirkoissa.

Joensuun ortodoksiset pyhäköt

Ilomantsin ortodoksiset pyhäköt