Kuikan kierros

Retkeily
GPX
Kuikan Kierros 6,5 km on erittäin kaunis, päiväpatikkaan soveltuva ympyräreitti, joka kulkee vaihtelevassa harjumaastossa Petkeljärven kansallispuistossa.

Kuvaus

Reitti alkaa Petkeljärven retkeilykeskuksen läheisyydestä. Keltaisella viitoitettu reitti on luontevinta kulkea myötäpäivään. Jo ensimmäisen kilometrin aikaan tarjoutuu mahdollisuus pidentää reittiä poikkeamalla 2 km pituiselle Korkeasärkän pistopolulle. Reitin varrella ei ole taukopaikkoja, mutta upeista upein ja kahden veden välissä oleva Keltasilmän laavu on vain reilun kilometrin patikan päässä reitiltä. Taitajan taival -reitti ylittää Kuikan Kierroksen noin 2 km kohdalla ja tätä reittiä seuraamalla löytää laavulle. Kierroksen kuivat kangaspolut vaihtuvat kahdessa kohdassa suomaisemiin ja pitkospuihin. Reitti on tarkoitettu kuljettavaksi sulan maan aikaan, eikä sillä ole talvikunnossapitoa.

Turvallisuus

  • Otathan huomioon, että matkapuhelinyhteyksien kuuluvuudessa voi olla katvealueita.
  • Yleinen hätänumero: 112 (Lataa puhelimeesi myös maksuton 112 Suomi -sovellus).
  • Pidä ensiaputarvikkeita mukanasi.
  • Reitin varrella on joitakin hyvin vaativia kohtia, kuten jyrkkiä nousuja ja laskuja, jotka vaativat erityistä tarkkaavaisuutta ja voivat olla haasteellisia ison kuorman kanssa.

Sijainti, saapuminen & pysäköinti

Reitti lähtee Petkeljärvi Centerin vierestä. Osoite Petkeljärventie 61, Ilomantsi.

No public transport

Petkeljärventie 61, Ilomantsi.

Reittiohje

Petkeljärvi centerin edestä noin 150 m pohjoiseen asfalttitietä pitkin. Reitin lähtöopasteet ovat vasemmalla, josta reittiä ja opasteita seuraamalla pärjää erinomaisesti.

Välineet ja varusteet

  • Kartta ja/tai GPX-jälki laitteessa (reitti on merkattu maastoon keltaisin maalimerkein)
  • Säänmukainen vaatetus ja varusteet
  • Riittävästi juomista ja evästä

Vaativuusluokka

Vaativa

Pituus

6,6 km

Arvioitu kesto

02:00 h

Nousumetrit

13 m

Laskumetrit

23 m

Korkein kohta

159 m

Matalin kohta

146 m

Kirjoittajan vinkit

  • Petkeljärvi Centeristä voit vuokrata saunan retken päätteeksi

KIRJOITTAJA:

Ilomantsin matkailuyhdistys

Päivitetty 4.2.2025