Lasten paratiisi

Lasten kanssa Outokumpuun

Kesälomat ovat koululaisilla juuri alkaneet ja tällä kertaa Hulluna luontoon -seikkailun teemana oli hauskaa tekemistä koko perheelle!

Usein miulta kysytään, mitä voisi tehdä hyvin matalalla kynnyksellä ja pienillä kustannuksilla lasten kanssa. Tähän kysymykseen Outokumpu ja Outokummun matkailuyhdistys on tuottanut mahtavan kokonaisuuden.

Nyt itse seikkailuun. Outokumpu on itselle tuntematon ja sen salaiset luontokohteet ovat vain paikallisten tiedossa, joten pistin kysymystä sosiaaliseen mediaan – ”Haloo kuuleeko Outokumpu? Minne mennä siellä ja kuka lähtisi oppaaksi?” Kysymyksestäni ei mennyt kuin hetki ja Melontakaverit -niminen yritys otti minuun yhteyttä. ”Juha tule meidän kanssa seikkailulle, meillä on siulle mahtava paikka tiedossa.” ”Myöpä tullaan, kiitos!”

Siispä matkaan, kohti Outokumpua, jonne ei kuulemma saavuta, vaan sinne täytyy eksyä. Tällä kertaa meitä oli isompi retkikunta, lapseni 6- ja 8-vuotiaat poika ja tyttö, sekä puolisoni Anna. Ohjeet olivat: saavu Mustantammen laavulle ja siellä odotellaan teitä. Tämä kohde löytyy kirjoittamalla esimerkiksi Google Mapsiin Mustatammi tai Lasten kalakeidas. Matkaa kuluu noin tunti Kontiolahdelta.

Mustantammen luona meitä odotti Kaisa ja Pirjo. Mikä kaksikko he ovatkaan, niin hyvällä asenteella oleva tiimi, että tiesimme retkestä tulevan huippu!

Meloen Kalakeitaalle

Olimme saapuneet Outokummun Erä- ja Luontokeskukseen. Mustantammen luota lähdimme kanootilla tutkimaan aluetta. Kanootti valikoitui suoritusvälineeksi, koska mahduimme kaikki neljä turvallisesti yhteen kanoottiin. Oppaamme olivat huolehtineet kaikki varusteet ja lapsille oli jopa onget matkassa. Upeaa asiakaspalvelua!

Ketä ovat Kaisa ja Pirjo? Kaisa muutti Lieksasta Outokumpuun ja haki itselleen melontakaveria, harrastus kun on aina hauskempaa yhdessä, Pirjo olikin vastannut kutsuun. He olivat miettineet, että jaetaan tämä melomisen ilo myös muille ja perustivat yrityksen nimeltä Melontakaveri. Heiltä voi vuokrata kanootit, kajakit ja sup-laudat.

Meloimme yhdessä upeassa kesäsäässä Lasten Kalakeitaalle. Siellä koimme tämän retken WAU-efektin sitten todella. Ei tällaista paikkaa voi olla olemassa, mutta näköjään on! Miten tämänlainen helmi on mennyt minulta kokonaan ohi?

Lasten kalapaikka on siis lapsille ilmainen kalastuskohde, johon on istutettu altaaseen lohia. Lapsi saa kokea onnistumisen ilon ja perhe saa hyvällä kalaonnella nauttia jalokalaa esimerkiksi nuotiolla. Tässä kohteessa on tulipaikkoja useita. Ainakin 4 laavua, 2 kotaa, keittokatos ja monia tulipaikkoja eli kaikille on tilaa.

Reitit sekä vesillä että patikkapolut maalla ovat erittäin hyvin hoidettu ja merkattu. Näin hyviä opasteita en muista nähneeni missään. Alueella on myös huomioitu liikuntarajoitteiset. Lasten turvallisuutta on mietitty ja esimerkiksi putoamisvaara veteen on todella pieni. Eli hyvin pystyy itsekin rentoutumaan, vaikka lapsilla virtaa riitti tuttuun tapaan.

Nautimme luonnon rauhasta ja nuotiosta, kunnes taivas repesi. Suomen kesä, hetkessä upeasta auringonpaisteesta sää muuttui ukkoseksi. Oli aika lähteä melomaan takaisin kohti Mustantammen laavua. Paluumatkalla molemmat lapset pääsivät melomaan ja mikäs sen parempi paikka kuin suojaisat pienet lammet. Luonto oli meille kuitenkin armollinen ja saimme niskaamme vain pienen virkistävän kesäsateen, tämä oli myös lapsista vain hauskaa. Hyvä ohje lapsiperheiden retkille onkin, paljon välipaloja ja vain vähän herkkuja. Verensokerin ylläpitäminen edesauttaa siihen, ettei iske väsy liian aikaisin.

Melontaa olisin voinut jatkaa huomattavasti pidempään, mutta tällä kertaa olimme liikkeellä täysin lasten ehdoilla. Alueen on suosituin melontareitti 12 järven ympäri jää siis meille aikuisille loppukesään.

Kaunisniemen kahvila, vanha kaivosmiesten hiihtotupa

Retken lopuksi meitä oli kutsuttu poikkeamaan vielä kahvilla Kaunisniemen kahvilassa. Muutama kilometri tietä pitkin ja jälleen wau! Upea hiekkaranta vasemmalla ja tien toisella puolella Särkiselkä Camping karavaanareille, jossa myös mökkimajoitusta. Itse kahvilarakennus on sympaattinen vanha hirsirakennus, joka on alun perin rakennuttu kaivosmiesten hiihtomajaksi.

Kahvilalla meitä odotettiin ja saimme kuulla matkailijayhdistyksen ajatukset matkailun kehittämisestä alueella ja kuinka upeasti alueella tehdään tiimityötä. Yhteistyössä on voimaa! Täällä se todella kantaa ja näkyy myös ulospäin! Hienoa, juuri tämänlaista yhteishenkeä me tarvitsemme.

Kiitos Outokumpu, Melontakaverit ja Outokummun matkailijayhdistys.

Lue lisää Melontakavereiden palveluista

Retkiehdotus: Majoittuminen Särkiselkä Camping mökkiin, sieltä löytyy saunat, ruokaa, uimapaikka hyppytorneineen ja kanoottivuokraus. Meloen tai kävellen 12 järven ympyräreitti, todella hyvin merkitty ja täysin matalan kynnyksen retkipaikka.

En osaa sanoin kuvata, kuinka kiva oli tämänkertainen retki. Käykää katsomassa itse ja todetkaa. Lapset pitivät retkestä kovasti! Jännintä oli kun sai itse meloa ja hiekkarannalla hyppytorniin kiipeäminen.