Ilomantsi – Suomen ennätyksiä täynnä

Ilomantsissa on paljon nähtävää niin karjalaiseen kulttuuriin kuin sotahistoriaan liittyen. Löytyypä täältä myös kattava valikoima erilaisia luontokohteitakin. Ilomantsiin suunnatessa kannattaa varata reilusti aikaa ja tehdä vaikka useamman päivän ajoretki Suomen itäisimpään kuntaan, jotta kohteisiin ehtii tutustumaan ajan kanssa. Esimerkkireitti on yksisuuntainen Joensuusta Ilomantsiin, jonka lisäksi lopuksi voit lukea suosittelemiamme vaihtoehtoreittejä, joita yhdistelemällä saa itselleen mieluisan kokonaisuuden.

Tuupovaaran kirkko

Vaarojen halki

Tällä kertaa auton keula osoittaa itään. Ajetaan Ilomantsintietä aina Heinävaaralle asti, josta käännytään oikealle Kiihtelysvaaran suuntaan. Risteyksessä on usein tervehtimässä heinäpaaleista rakennettu iloinen hahmo sekä sympaattisen näköinen kyläkauppa K-Market Marjuska. Ajellaan halki laajojen mäntykankaiden kunnes kavutaan isoa mäkeä ylös Kiihtelysvaaran kirkonkylälle. Heti mäen huipulla ennen mutkaa oikealle on näyttävä Kiihtelysvaaran kirkon kellotapuli. Harmillisesti itse kirkko tuhoutui tuhopoltossa 2018. Kannattaa kuitenkin käydä katsomassa vanhan kirkon raunioita sekä ulkoilma-alttaria. Maisematkin ovat melko hulppeat kirkonmäeltä katsottuna!

Kirkolta matkaa jatketaan kohti Tuupovaaraa ja käännytään pian kirkon jälkeen vasemmalle Palon kyltin kohdalta. Tie mutkittelee läpi vaaramaisemien, mäkien, peltojen ja metsien aina Tuupovaaran kirkonkylälle saakka. Kylälle saapuminen tuntuu kuin matkustaisi ajassa hieman taaksepäin, sillä tunnelma ja rakennukset henkivät mennyttä aikaa. Palataan Koveron kautta takaisin Ilomantsintielle ja huristellaan vielä noin 25 km ennen kuin saavutaan Ilomantsiin.

Koristeellinen vanha hirsitalo

Karjalaista kulttuuria parhaimmillaan

Ilomantsin kirkonkylälle saavuttaessa käännytään oikealle Möhköntielle, mutta tietä ei ehditä ajaa pitkään, kun kurvataan jo vasemmalle kohti Parppeinvaaraa. Edessä avautuu laaja peltomaisema ja kumpareen päällä komeilee ainutlaatuinen Parppeinvaaran runokylän pihapiiri vanhoine karjalaistaloineen. Parppeinvaaralla pääset tutustumaan karjalaiseen kulttuuriin käsitöiden, kantelemusiikin ja perinneruokien kautta. Alueella on myös vaihtuvia näyttelyitä ja esillä on sotahistoriaa sekä ortodoksisuutta. Ravintola Parppeinpirtti palkittiin juuri tärkeällä ruokakulttuuripalkinnolla, joten kannattaa käydä  nauttimassa aito karjalainen lounas tai napata matkaan perinteiset, itse tehdyt karjalanpiirakat.

Karjalaisen kulttuurin kierrosta voi jatkaa Ilomantsin keskustassa olevaan Piirolan Pihaan, jossa on esillä erilaisia vaihtuvia näyttelyitä, kulttuuria, käsitöitä, käsityöalan neuvontaa ja kurssitoimintaa. Piirolan Piha on Suomen itäisin Taitokeskus. Läheltä löytyy myös Nukke- ja nalletalo, jossa pääset näkemään yli 3000 erilaista lelua eri aikakausilta. Kohde sopii hyvin koko perheelle.

Viinitynnyrit vierekkäin hyllyissä

Viiniä ja vaaramaisemia

Ilomantsissa käydessäsi et voi olla vierailematta Hermannin viinitornilla tai viinitilalla. Hermannin viinitila on vanhin suomalainen viinitila ja ensimmäinen kuohuviinitila. Voit käydä ostamassa paikallisia lähituotteita suoraan viinitilan myymälästä. Tuotteita pääsee maistelemaan myös hulppeiden maisemien kera Hermannin viinitornissa. Tarjolla on myös muita virvokkeita sekä pientä suolaista ja makeaa syötävää.

Viinitornilla käynnin jälkeen kulttuurinnälkäisille löytyy vielä lisää katseltavaa Katri Vala -kulttuurikeskuksesta, jossa on runoilija Katri Valasta kertova pysyvä Sininen ovi -näyttely. Lisäksi kulttuurikeskuksesta löytyy kesäaikana muita vaihtuvia näyttelyitä.

Möhkön Mantan savottakahvila Ilomantsissa

Suomen itäisin kylä, Möhkö

Kun Ilomantsin kirkonkylä on tullut tutuksi, on aika suunnata Suomen itäisimpään kylään, Möhköön. Matkan varrella ylitetään Oinassalmen silta, josta avautuu upeat maisemat veden yli. Oinassalmi on myös ollut merkittävä talvisodan taistelupaikka ja alueelta löytyykin mm. entisöity konekivääripesäke ja taistelukaivantoja. Saavuttaessa Möhkön kylälle ylitetään kaunis Möhkönkoski ja tien vasemmalla puolella voikin jo nähdä erikoisen ilmestyksen, Savottakahvila Möhkön Mantan. Kyseessä on kesäkahvila, joka toimii maalle nostetussa vanhassa laivassa, savottalaisten proomussa. Kahvittelun lomassa voit myös tutustua tarkemmin laivan historiaan.

Alueelta löytyy myös vanha Möhkön ruukkimuseo sekä arboretum. Museossa pääset tutustumaan entisajan rautaruukin toimintaan ja historiaan. Museokierroksen ohessa voi käydä tekemässä ostoksia Ruukinpuodissa. Möhkön kylä ja ruukin alue sopii koko perheelle myös päiväretkikohteeksi, joten aikaa vierailuun on hyvä varata reilusti. Yöpymispaikkoja löytyy esimerkiksi Mantan majatalosta sekä Möhkön Rajakartanosta.

Tiesitkö, että Ilomantsin kirkonkylä tunnetaan myös nimellä Pogosta. Lisäksi Ilomantsissa on Suomen ja samalla koko EU:n manneralueen itäisin piste!

Ilomantsin halki kulkee myös Karjalan kirkkotie sekä Runon ja Rajan tie, joka on Suomen vanhin matkailutie.

Löydä reittikartta täältä

Lisää reittiehdotuksia Ilomantsin suunnalle

Kaksi naista valokuvaamassa metsässä

Luonnon helmaan – Petkeljärvi ja Vekarus

Luontokohteista kiinnostuneelle suosittelemme vierailua Vekaruksen ulkoilualueella sekä Petkeljärvellä. Molemmat kohteet soveltuvat hyvin myös päiväretkikohteeksi joko patikoiden tai meloen.

Vekaruksen ulkoilualueelle poiketaan Tuupovaarasta kohti Öllölää. Vekaruksen alueella on yhteensä kolme kuohuvaa koskea sekä noin kahden kilometrin mittainen luontopolku. Halutessaan patikointia voi kuitenkin jatkaa pitkin Paimenpojan polkua, joka on yhteensä 35 km pitkä. Alueella on useampi laavu sekä tulipaikka eväsretkeä varten.

Petkeljärvi on Suomen pienin sekä samalla Suomen itäisin kansallispuisto. Petkeljärvelle käännytään ennen Möhköä. Reittivalikoimaa löytyy, sillä Petkeljärvellä on 2–6,5 km mittaisia luontopolkuja. Lisäksi reitit ovat osa Taitajan taivalta, joka on Pohjois-Karjalan vanhin retkeilyreitti ja yhteensä 31 km pitkä. Petkeljärven polut mutkittelevat harjujen ja vesistöjen lomassa.

Taistelijan talo

Ilomantsin Sotatie

Sotahistoriasta kiinnostuneille Ilomantsin suunnalta löytyy paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. Matkaa voi jatkaa Möhköstä Ukkolanvaaran kautta Hattuvaaraan aina itärajalle asti. Sieltä palataan takaisin Lehtovaaran ja Kallioniemen kautta takaisin Ilomantsin kirkonkylälle. Nähtävyyksiä tämän reitin varrella on mm. Möhkön Ruukkimuseo, Öykkösenvaaran näyttely, Taistelijan Talo ja Makkolan museotila. Ilomantsin Sotatie muodostuu kokonaisuudessaan lähes 150 km mittaisesta tieverkostosta, joten tämä sopii mainiosti jo omaksi päiväreitiksi aiheesta kiinnostuneille.

Tutustu tarkemmin reittiin