Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK

Niin kuin taivaassa on musiikillinen draamakomedia. Se perustuu ruotsalaisen Kay Pollakin menestyselokuvaan, joka oli vuonna 2005 Oscar-ehdokkaana ja ilmestyessään Pohjoismaiden katsotuimpia elokuvia. Tarinassa pieneen, pysähtyneeseen kylään saapuu kuuluisa, mutta loppuun palamisesta kärsivä kapellimestari Daniel Dareus.

Hän ostaa vanhan kyläkoulun ja asettuu sinne asumaan. Tulokas saa kyläläisiltä ristiriitaisen vastaanoton – siinä missä toiset odottavat sateentekijää, toisia epäilyttää eri puusta veistetty maailmanmatkaaja. Pian Daniel huomaa johtavansa kylän kuoroa, joka alkaa omaperäisten harjoitusmetodien avulla löytää riveistään aivan uusia puolia. Vuorovaikutus alkaa vähitellen säteillä molemminpuolisesti, vaikka kiperät kysymykset kumpuavat esiin. Yhteisö löytää itsestään odottamattomia voimavaroja ja uusia ulottuvuuksia, samoin kuin karrelle palanut kapellimestari.

Esityksessä nähdään kymmenpäinen näyttelijäjoukko sekä moneen taipuva joensuulainen Laulutuuli-sekakuoro, johtajanaan Pekka Varonen. Näytelmän ohjaa mm. Kansallisteatterissa, Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä Jyväskylän kaupunginteatterissa vieraillut Johanna Freundlich.

Lue lisää:  www.kaupunginteatteri.jns.fi

 

logo-joensuun-kaupunginteatteri.pngJoensuun kaupunginteatteri
Rantakatu 20, 80100 Joensuu
Puh. 013 2675222
teatteri@joensuu.fi  
www.kaupunginteatteri.jns.fi

facebook-logo1.png     google-maps-9.18-tuttoandroid1.png