Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK

Kasvun veturina Pielisen Karjalan seutu

Heinäkuussa yöpymisiä kirjattiin 113 000, joista suomalaisille 101 000 (+33 %) ja ulkomaalaisille 11 900 (+29 %) yötä. Yöpymiset lisääntyivät näin ollen 32 prosenttia viime vuoden heinäkuusta.

-Kasvu johtuu monesta tekijästä, ensinnäkin, matkailu on ollut selkeässä nosteessa tänä vuonna valtakunnallisestikin. Koko Suomessa kotimaan matkailu lisääntyi heinäkuussa 7 % ja ulkomaat 0,3 %. Kasvuluvut eivät näin ollen selity ainoastaan valtakunnallisella matkailijamäärän lisääntymisellä, vaan kysyntä on kasvanut selkeimmin juuri Pohjois-Karjalassa! Ison kasvuprosentin merkittävyyttä lisää vielä se, että heinäkuu on tilastollisesti ja matkailijamääriltään ehdottomasti vuoden kiireisin kuukausi.

Toiseksi on todettava, että olemme maakuntana pystyneet parempaan digitaaliseen markkinointiin ja näkyvyyteen kuin mitä aikaisemmin - sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tämä on todennettavissa esimerkiksi verkossa olevien tuotteiden määrän, tuotekehityksen ja hakukonenäkyvyyden valossa.

Kolmantena merkittävänä tekijänä ovat maakuntaan tehdyt matkailuinvestoinnit, esimerkiksi Kolilla ja Bomballa. Neljänneksi, olemme panostaneet kansainväliseen matkailuun, meillä on ollut esimerkiksi kaksi isoa kansainvälistä miljoonaluokan kehittämisprojektia, VisitKarelian toimitusjohtaja Jaakko Löppönen kertoo.

Tammi-heinäkuun 2019 tilastoissa Pohjois-Karjala on tällä hetkellä yli 10 % edellisvuotta edellä. Kasvun veturina toimii Pielisen Karjalan alue, jossa kasvua on ollut alkuvuonna yli 30 %, myös Keski-Karjalassa kehitys on ollut myönteistä. Joensuussa ja Joensuun seudulla rekisteröidyn majoitusvuorokaudet ovat pysyneet edellisvuoden tasolla. 

-Elokuun tarkkaa tilannetta emme tietenkään vielä tiedä, mutta meille tulleiden viestien perusteella matkailukesä 2019 on sujunut Pohjois-Karjalassa hyvin. Elokuussa meillä oli esimerkiksi 200 kiinalaisopiskelijan ryhmä Joensuussa, joka jo yksinään toi viikon viipymällään noin 1400 majoitusvuorokautta alueelle, joten odotamme kasvun jatkuvan. 

Erityisen iloisia olemme siitä, että panostukset, joita olemme maakuntana tehneet Venäjälle, Sveitsiin ja Aasiaan, alkavat  pikkuhiljaa konkretisoitua. Esimerkiksi Venäjä on pitkään ollut meillä tilastojen valossa miinusmerkkinen, mutta heinäkuussa kasvua tuli naapurimaastamme noin 30 %. VisitKarelia on panostanut Venäjän markkinointiin tänä vuonna kuusinumeroisen summan, Löppönen toteaa.

Pohjois-Karjalan luvut tuoreissa matkailutilastoissa heinäkuulta antavat hyvää suuntaa tulevalle kehitykselle. Näissä tilastoissa näkymätön kärkituotteemme, mökkilomat, on sekin kasvupolulla. 

Lisätietoja:

Jaakko Löppönen
CEO@VisitKarelia
puh. 0400 175 569
jaakko.lopponen@visitkarelia.fi

Anna Jetsu
Destination Marketing Manager
puh. 0400 311 213
anna.jetsu@visitkarelia.fi

>> Heinäkuun ja vuoden 2019 tilastot