Mies seisoo talvisessa metsässä

Vihdoinkin Kontiolahdelle!

Vihdoinkin oli vuorossa seikkailu Kontiolahdella. Tätä retkeä olen odottanut. Kontiolahdelta olen syntyisin ja kunnassa asunut jo reilut kolme vuosikymmentä. Alueena siis todella merkittävä miulle, juureni on täällä. Halusinkin tälle Kontiolahden seikkailulle kutsua mukaani vieraan tutustumaan alueen salaiseen luontokohteeseen. Tämän kertaista retkipaikkaa ei kauaa tarvinnut miettiä, koska se on yksi minun omista suosikeistani täällä kotikunnassa.

Reissulle halusin ehdottomasti mukaani ja sain kunnian viedä Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan Markus Hirvosen. Hänellä on ensimmäinen vuosi heimopäällikön pestiä takana ja miulla riitti kysymyksiä tehtävään liittyen. Onneksi Markus jaksoi urhoollisesti vastailla pitkin päivää.

Meillä oli sovittu treffit Joensuuhun, josta suunnattiin kohti tämänkertaista kohdetta. Automatkalla kyselin, kuinkas suunnistus ja tulien tekeminen tuluksilla onnistuu?

Markus kertoi, että on kyllä suunnistanut, mutta tuluksia ei ole päässyt käyttämään, vaikka kyseisiä tulentekovälineitä useita häneltä löytyykin. Mahtavaa, tänään pääsen opettamaan uutta!

Pieni vesiputous talvisessa metsässä

Matka lumoavan luontokohteen äärelle

Ajoimme Kontiolahden Heinävaaraan ja sieltä Suurenvaarantielle. Hetki tätä tietä ja metsäautotielle käännös. Tällä kertaa en aivan tarkkaa paikkaa kerro, mutta edellä mainituilla ohjeilla ja karttaa tutkimalla voi kohteen löytää helposti. Niin olen sen itsekin aikanaan löytänyt ja toivon myös muiden löytävän.

Olimme saapuneet retken lähtöpisteeseen. Kohteeseen on linnuntietä tieltä noin puolisen kilometriä, mutta pienellä kävelyllä ihme on löydettävissä.

Olin tallentanut kohteen aiemmin pieneen gps-laitteeseen, joten kohde oli kuin geokätkö Markukselle löydettäväksi. Toki aika paljon suurempi aarre on kyseessä. Hienosti hän meidän pienen retkiseurueen johdatteli perille.

Ääni kuuluu, mutta mitään ei näy

”Mikä täällä on? Koski, putous? ” Nämä olivat Markuksen kommentit kun veden jylinä ympäröi meidät muuten niin hiljaisessa metsässä.

Vielä hieman eteenpäin ja kohde alkoi näkyä. Olimme saapuneet vesiputoukselle. Tämä putous on yllättävän korkea ja se on pysynyt hyvin koskemattomana aina. Eli jos käytte katsomassa putousta, kunnioittakaa luontoa ja ei jätetä jälkiä oleilusta näin lumoavaan paikkaan jatkossakaan.

Kaksi miestä seisoo talvisessa metsässä

Ensimmäinen raapaisu

Vesiputous on yllättävän korkea ja varsinkin syksyllä vaikuttava. Vesi putoaa useita metrejä ja päätyy lopulta Kalliojärveen. Putouksen ja pienen vesistön toisella puolella on vaikuttavat pystysuorat kalliot kuin vartioimassa putousta. Kohde on vaikuttava ja jälleen ihminen tuntee pienuutensa luonnon rinnalla. Uskoakseni tämän paikan on muovannut jääkausi.

Vielä kuvat putouksesta ja pieni videonpätkä dronella, jossa drone lopulta päätyi putoukseen. Vahinkoja sattuu ja retki jatkuu. Seuraavaksi tulille Hautajärven laavulle. Tässä vaiheessa kerroin Markukselle, ettei meillä todella ole tulitikkuja matkassa vaan tulet on saatava tuluksilla aikaan.

Osa on varmasti katsonut televisiossa tällä hetkellä pyörivää Selviytyjät Suomi -sarjaa, jossa tulen tekeminen on haaste aina kun kilpailijat raaputtavat erikoisen näköistä puikkoa, joka kipinöi.

Tämä samainen kapistus eli tulukset olivat myös meillä mukana. Tuluksilla saat tehtyä kipinän sateessa, tuulessa ja kylmässä. Eli ei samoja ongelmia kuin tulitikuissa, niillä ei märkänä oikein tee mitään.

Kaksi miestä sytyttämässä nuotiota tuluksien avulla

Saavuimme Hautajärven laavulle, joka on aina hienosti huolettu ja siisti ympäristöltään, kiitos tästä kohteen huoltajille. Täällä on mukava vaeltajan yöpyä tai päiväretkeläisen keitellä kahvit.

Puita oli reilusti ja aloin sahailemaan halkoja lyhyemmäksi. Meille riitti tällä kertaa yksi puu ja ennen kuin huomasinkaan, oli Markus jo halkonut puut nuotiopuiksi sopiviksi. Hyvää tiimityöskentelyä! Sitten pienet kiehisten vuolut ja kipinän tekoon.

Opetin heimopäällikölle vain kerran, kuinka tulukset toimii ja sen jälkeen käytännön harjoittelu. Oppi meni kerralla perille, koska ensimmäisessä raapaisulla meillä oli jo tuohi tulessa ja se siirrettiin nuotioon ja pam, meillä oli tulet. Olipas se helpon näköistä! Tulien onnistuessa joimme vielä lämpimät juomat ja nautimme eväät.

Kiitos Markus Hirvonen kun läksit retkelle kanssani ja joulukuussa vuoden viimeinen Hulluna Luontoon retki ja mie suuntaan Kiteelle.