Maakunta tehdään tunnetuksi KOLI-brändillä



Maakuntahallitus kokoontui maanantaina 18. kesäkuuta. Kokouksessa hyväksyttiin uusi matkailustrategia. Strategian visiona on, että Pohjois-Karjalan matkailu on vuonna 2013 kasvanut keskus- ja kärkituotevetoisesti yhdeksi maakunnan tärkeimmistä tuohentuojista, jolla on merkittävä rooli koko maakunnan pysyvänä työllistäjänä ja elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. Maakunta tunnetaan kansallisesti ja kansainvälisesti KOLI-brändistaan.

Strategian määrälliset tavoitteet vuoteen 2013 ovat: Matkailun majoituskapasiteetti on kasvanut 12 000 vuodepaikkaan. Tästä kasvusta 90 % on tapahtunut Kolilla, Bomballa, Joensuussa ja Niiralan rajanylitysaseman läheisyydessä. Maakuntaan on syntynyt 1-2 ohjelmapalveluyritystä, joiden palvelukapasiteetti mahdollistaa 200-400 asiakkaan palvelun samanaikaisesti sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaiden osalta. Pohjois-Karjalan rekisteröidyt vuorokaudet ovat 650 000 kpl vuonna 2013.

Pohjois-Karjalan matkailustrategia on laadittu viimeksi vuonna 1996 ja päivitetty vuonna 2003. Uuden maakunnallisen matkailustrategian valmistelu käynnistyi vuoden 2005 marraskuussa Joensuussa järjestetyn valtakunnallisen matkailustrategiapäivän myötä.

Nykyiseen muotoon strategian on työstänyt Kehitystoimisto Oy:n toimitusjohtaja Jani Karjalainen, Karelia Expert Oy:n toimitusjohtaja Soila Palviainen ja maakuntaliiton kehittämispäällikkö Pekka Huovinen. Suunnitelmaluonnosta on käsitelty 7. kesäkuuta laajassa matkailuparlamentissa, jonka kannanotot on huomioitu lopullisessa raportissa.

(Teksti: Rauno Kokko, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto)

Pohjois-Karjalan matkailustrategia 2007-2013 kokonaisuudessaan (pdf-tiedosto)